Lisää sivu suosikkeihin Kotisivu Tulosta sivu
 

 


LEHDISTÖTIEDOTE 27.3.2008 


RAUMAN FREINETKOULU SAI VAKINAISTAMISLUVAN

Valtioneuvosto vakinaisti Rauman Avokas ry:lle myönnetyn määräaikaisen opetuksen järjestämisluvan. Vakinaistamisluvan saaminen on osoitus siitä, että koulun toimintaa arvostetaan. Tämä kannustaa mm. koulun oppimisympäristöjen kehittämistä. Parhaillaan suunnitellaan hanketta, johon opetushallitus myönsi lähes 30.000 euroa. Hankkeeseen sisältyy sekä yhteisöllinen pajatoiminta että luonnontieteen laboratorion rakentaminen. Syksyllä 2008 lapset pääsevät jo ensimmäisestä luokasta asti itse kokeilemaan ja oppimaan luonnontieteen taitoja.

Ensimmäinen opetushallituksen kanssa yhteistyössä toteutettava hanke ”oppimispäiväkirja” käynnistyi jo viime keväänä. Opetushallituksen puolesta hankkeessa on mukana opetusneuvos Antti Vanne. Freinetkoulun opettajat kirjoittavat työstään ja valitsemistaan opintokokonaisuuksista päiväkirjaa ja arvioivat samalla opetussuunnitelman toteutumista. Oikeudet oppimispäiväkirjan jatkokäyttöön on myyty opetushallitukselle ja materiaalin on tarkoitus tulla suuremman opettajajoukon käyttöön. 

Yksityinen freinetpedagogiikkaa toteuttava peruskoulu on toiminut Raumalla jo vuodesta 2000. Koulussa noudatetaan valtakunnallista opetussuunnitelmaa. Lapset oppivat tekemällä itse. Yhteisöllisyys, turvallinen lapsuus ja luonnon kunnioittaminen ovat tärkeitä koulun arkipäivässä. Lähiympäristöön tutustutaan retkiä tekemällä, Unicefkouluna opetuksessa painotetaan kansainvälisyyttä ja hyväntekeväisyystyötä. Freinetkoulussa lapsi saa vahvan pohjan esiintymiselle, itseilmaisulle ja oma-aloitteiselle toiminnalle.

Freinetkoulussa toimii esiopetus ja vuosiluokat 1-6, oppilaita on tällä hetkellä 110. Lisäksi koulussa on iltapäiväkerho Filttis. Opetuksessa noudatetaan valtakunnallista opetussuunnitelmaa, mutta oppimismenetelmät perustuvat freinetpedagogiikkaan, jolle on ominaista lapsen oppimista kannustava tekemällä oppiminen. Oppilaille annetaan viikon työt, jotka he tekevät omassa tahdissaan. Yleisen harhaluulon vastaisesti koulussa pidetään myös kokeita ja oppilaat tekevät kotitehtäviä. Koulupäivä toteutetaan pitkälti ns. eheytetyn koulupäivän periaatteella. Oppilas voi tulla kouluun jo kello 7 aamulla, jolloin on aina aikuinen paikalla ja oppituntien jälkeen on mahdollisuus siirtyä iltapäiväkerhoon tai osallistua erilaisiin maksuttomiin harrastekerhoihin. Tällä hetkellä toimii mm. kuvis-, enkku-, bändi- sekä saksankerho ja kuoro.

Koulun yksityisyydestä johtuen, voimme päättää itsenäisesti meille tulevan rahoituksen kohdistamisesta. Tämä mahdollistaa sen, että pystymme pitämään ryhmäkoot suhteellisen pieninä, eikä oppitunteja ole tarvinnut leikata. Voimme hoitaa itsenäisesti myös kouluruokailun – koulun keittäjä valmistaa kaikki koululla tarjottavat ateriat. Yksityisyydestä huolimatta koulu on maksuton eikä siis lukukausi-, ateria- tai oppikirjamaksuja peritä. Maksuttomuus koskee myös ulkopaikkakuntalaisia. Freinetkoulun talous on ollut alusta asti vakaa eikä lainarahoitusta ole tarvittu.

Jari Virtanen Reija Värre
puheenjohtaja sihteeri
p. 040-8246036 p. 044-5331 232